Epäonnistuneesta lääketieteellisestä kokeilusta levinnyt apinavirus on surmannut kymmenessä vuodessa satoja miljoonia ihmisiä ja romahduttanut yhteiskunnan ympäri maailmaa. Älykkäiksi kehittyneet apinat ovat asettuneet aloilleen ja elävät simpanssi Caesarin johdolla San Franciscon metsissä, karttaen kaupungin raunioissa asuvia eloonjääneitä. Apinat ovat luoneet alkeellisen heimokulttuurin ja rakentaneet jopa taloja. Rauhallinen elämänmeno on kuitenkin vaarassa. Pieni joukko ihmisiä kohtaa sattumalta kaksi apinaa, jolloin molemmat osapuolet tajuavat toistensa olemassaolon. Ryhmää johtava Malcolm onnistuu solmimaan hauraan rauhan Caesarin kanssa. Sekä apinoiden että ihmisten joukossa on kuitenkin yksilöitä, jotka eivät näe yhteiseloa mahdolliseksi ja tekevät kaikkensa sen tuhoamiseksi. Tilanne kärjistyy nopeasti äärimmilleen. Molempien osapuolten pelot ja vallan tavoittelu ajavat ihmiset ja apinat kohti lopullista kohtaloaan.
Tiivistelmä
Pituus : 2t 41 minuuttia. Näkymä : 1116. Järjestelmä : .AEC Ultra-HD DVDScr. Elokuvan koko : 703 MegaByte. Versio : Moldavia (mo-MO) - Suomi (fi-FI). Julkaisupäivä : 24. Helmikuuta 1943.Tekijät
Ohjaus : Keeran Maryann
Käsikirjoittaja : Andreea Alea
Tuottaja : Elliza Feyza
Säveltäjä : Gilda Saaid
Kuvaaja : Timeea Iudita
Leikkaaja : Rinnah Hussin
Pääosissa : Anjelina Rudhra, Denny Lenna ja Naimur Shasmeen
[HD] Apinoiden planeetan vallankumous 2014 Koko Elokuva Suomeksi
Muut Tiedot
Valmistusmaa : Barbados
Tuloarvio : 47 485 461 $
Voitto : 64 871 890 dollaria
Yhtiö : Industry Entertainment - Fields Entertainment - TSG Entertainment, Chernin Entertainment, Ingenious Media
Divisioona : Melodinen death metal - Science fiction, Toiminta, Draama, Trilleri.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Apinoiden planeetan vallankumous – Wikipedia ~ Apinoiden planeetan vallankumous engl Dawn of the Planet of the Apes on vuonna 2014 ensiiltansa saanut yhdysvaltalainen tieteiselokuva jonka on ohjannut Matt on jatkoosa vuoden 2011 elokuvalle Apinoiden planeetan syntyPääosissa ovat Andy Serkis Gary Oldman Jason Clarke ja Keri Russell
Apinoiden planeetan vallankumous – elokuvan arvostelu ~ Apinoiden planeetan vallankumous taas on erinomainen elokuva joka seisoo täysin omilla jaloillaan mutta myös pohjustaa selvästi tulevaa kolmatta osaa jonka nimen voisi vaikka vannoa olevan War of the Planet of the Apes Katsojien onneksi kolmannen osan ohjaajaksi palaa vakuuttavaa työtä tekevä Matt Reeves
Apinoiden planeetan vallankumous Dawn of the Planet of ~ Apinoiden Planeetan Vallankumous oli trailereiden perusteella täyden 5 tähden filmi mutta kokonaisuutena tämä jäikin yhtä tähteä vaille Elokuva kulkee useamman hahmon mukana vaikka kokonaisuudessaa hommaa katsotaan Caesarin silmin Tarina jatkuu useamman vuoden jälkeen APS elokuvasta
Apinoiden planeetan vallankumous ~ Henkiin herätetyn 1960luvun lopun kulttielokuvan Apinoiden planeetan marssi jatkuu tällä vuosikymmenellä komeasti Jo Apinoiden planeetan synty 2011 oli erinomainen scifiseikkailu eikä Apinoiden planeetan vallankumous kalpene sen rinnalla lainkaan Kummastakin löytyy paljon syvällistä sanomaa mutta myös viihdearvo on ehdotonta valioluokkaa
Apinoiden planeetan vallankumous ~ Ihmisten ja apinoiden välinen konflikti syvenee ja laajenee tieteistoimintasarjan loistavuutta lähentelevässä jatkoosassa Viikon ainoa ensiilta on yksi kesän ja koko vuoden odotetuimmista elokuvista eikä turhaan Apinoiden planeetan vallankumous jatkaa komeasti Apinoiden planeetan synnyn
Apinoiden planeetan vallankumous Gary Oldman Halusin ~ Halusin olla osa tätä seikkailua sillä pidin jo hänen edellisestä elokuvastaan apinoiden parissa Oldman sanoo viitaten Apinoiden planeetan syntyyn Oldman kertoo katsoneensa nuorena miehenä joitakin Apinoiden planeettaelokuvia sekä seuranneensa televisiosta mustavalkoista televisiosarjaa Omanlaisensa haasteet tämän elokuvan
Apinoiden Planeetan Vallankumous Bluray 3D Bluray ~ Apinoiden Planeetan Vallankumous Bluray 3D Bluray SciFi vuodelta 2014 ohjaus Matt Reeves pääosissa Andy Serkis ja Angela Kerecz
Apinoiden Planeetan Vallankumous Bluray Elokuvat ~ Apinoiden planeetan synnyn jännittävää jatkoosaa tähdittävät Gary Oldman Andy Serkis Jason Clarke ja Keri Russell On vuosi 2026 ja tappava virus on vienyt lähes koko ihmiskunnan sukupuuttoon Joukko eloonjääneitä joka etsii epä
Osta Apinoiden Planeetan Vallankumous – Microsoft Store fiFI ~ Uudessa toimintaelokuvassa APINOIDEN PLANEETAN VALLANKUMOUS Caesarin johtama kasvavava joukko geneettisesti muunneltuja apinoita kohtaa todellisen uhan kun tappavasta virustartunnasta selvinneet ihmiset nousevat vastarintaan Apinat ja ihmiset saavuttavat hauraan rauhan jonka rikkouduttua osapuolet ajautuvat sotaan koko maapallon herruudesta
Apinoiden planeetan vallankumous Viasat ~ Start Ensiillat Elokuvat AÖ Apinoiden planeetan vallankumous Apinoiden planeetan vallankumous USA scifi 2014 Gary Oldmanin ja Jason Clarken tähdittämä toiminnantäyteinen jatkoosa vuoden 2011 uusioversiolle Apinavirus on tuhonnut lähes koko ihmiskunnan ja Caesar johtaa apinoiden vallankumousta USA 2014